12.12.2008 12:56
Pirkanmaan lapsiperheet - PiLa ry:n jäsenille tarkoitettu avoin jouluinen askarteluilta järjestettiin Kyöstin kerhotalolla Pirkkalassa perjantaina 12.12.2008.
Askarteluilta eteni tuttuun tapaan, muutamia valmiita malleja oli esillä ja osallistujat tekivät mallien mukaan omanlaisiaan jouluisia kortteja ja koristeita. Iltaan osallistui noin kymmenen perhettä. Askarteluilta oli koko perheen miellyttävä hetki valmistautua jouluun mukavan puuhan sekä mehun ja pipareiden siivittämänä.